Talvella oravien pääravintoa ovat SANA ja jossain määrin myös männyn kävyt. Miksi vesilinnut kelluvat paikallaan vedessä, mutta SANA uppoavat? Haltija osoitti sauvallaan puutarhan SANA kurpitsaa, mutisi merkillisiä taikasanoja – bibidi bobidi boo – ja samassa kurpitsa muuttui upeiksi hevosvaunuiksi. SANA avulla voi esimerkiksi ratkoa elämään liittyviä arvoituksia ja löytää tietoa, jonka avulla voidaan auttaa ihmisiä ja ympäristöä. Tiedekoulun tavoitteena on olla mukana kouluttamassa SANA koodareita, insinöörejä sekä tutkijoita - kiinnostus tieteeseen ja teknologiaan on heräteltävä jo lapsuudesta. Euroopan SANA päivä korostaa monikielisen ja kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen tärkeyttä. Jo ennen A1-oppimäärän opetuksen alkamista voidaan oppilaita tutustuttaa alustavasti joihinkin kieliin, kuten englantiin tai muuhun kieleen. Tällaista toimintaa SANA kielisuihkuksi. Palmusunnuntai, joka virpomispäivänäkin tunnetaan, on aina viikko SANA ensimmäistä pääsiäispäivää. Mämmi on yksi SANA ihanimmista, perinteisimmistä ja mielipiteitä jakavimmista jälkiruoista. Lumiaro on havainnut, että eläimet eivät yleensä liiku ensimmäisenä lumisateen jälkeisenä päivänä, mutta toisena päivänä SANA on jo täynnä tarinoita. Extrat: Juhlavuoden SANA Posankka on saanut myös Turun kaupunkieläimen tittelin. Nuorten SANA ovat huippu-urheilutapahtuma nuorille, johon kuuluvat keskeisesti myös koulutus, kulttuuri ja maailmanlaajuinen osallistuminen. Ylioppilaskirjoituksissa mitataan aina kirjoitettavan aineen pakollisten ja valtakunnallisten syventävien kurssien oppimäärän osaamista sekä oman SANA kypsyyttä. Saimaannorppa on yksi SANA harvinaisimmista hylkeistä.